”Kaikki aikuisten kirjat kertovat yksinäisyydestä”:yksinäisyyden tematiikka Petri Tammisen romaaneissa narratologisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta

Tiivistelmä. Tutkielmani käsittelee Petri Tammisen romaanien yksinäisyyden representaatioita — erityisesti emotionaalista yksinäisyyttä, sosiaalista yksinäisyyttä sekä eksistentiaalista yksinäisyyttä. Kohdeteksteiksi valikoitui Tammisen romaanit, jotka ovat julkaisujärjestyksessä: Väärä asenne (2000), Enon opetukset (2006), Mitä onni on (2008), Rikosromaani (2012), Meriromaani (2015) ja Musta vyö (2019). Keskeinen tutkimuskysymykseni on: Miten yksinäisyyden monimuotoisuus representoituu Petri Tammisen teoksien näkökulmahenkilöissä? Hyödynnän tutkielmassani erityisesti Niina Junttilan, Elisa Tiilikaisen ja John Cacioppon tutkimuksia yksinäisyydestä. Tutkielmani aihevalintaa puoltaa sekä aiheen tärkeys että sen ajankohtaisuus. Lisäksi tutkielmani täyttää tutkimusaukkoa, joka on ollut yksinäisyydentutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen välissä: kirjallisuudentutkijat eivät ole aiemmin tutkineet yksinäisyyttä käyttäen yksinäisyystutkimuksen käsitteitä, joista tärkeimmiksi tutkielmani kannalta muodostui minäpystyvyys ja sosiaalinen resilienssi. Tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivista tutkimusta. Tutkimuksen luotettavuutta parantaa useiden eri tiedealojen löydösten käyttäminen sekä tukeutuminen tuoreeseen tutkimusaineistoon. Koska aineistonani toimivat Tammisen romaanit ovat saatavilla, tutkimukseni löydökset ja tulokset ovat mahdollista toistaa. Tutkin yksinäisyyden representaatioita psykoanalyyttisia ja narratologisia termejä käyttäen jokaisesta teoksesta määritetyn näkökulmahenkilön kautta, joista jokaisesta löytyi esimerkkejä sekä sosiaalisesta että emotionaalisesta yksinäisyydestä. Tarkastelin yksinäisyyttä asymmetrisesti enemmän näkökulmahenkilön suhteiden kuin yksilön kautta. Tätä perustelin Emmanuel Levinasin ajatuksella siitä, että etiikka ja toisten kohtaaminen on ensisijaista filosofiaa. Tutkielmassani oli tärkeää selkeyttää, kenen yksinäisyys representoituu. Tähän apuna käytin narratologian termejä kuten heterodiegeettinen kertoja ja fokalisaatio. Martin Buberin kaksitahoisen kommunikaatioteorian ja fokalisoinnin tarkastelun kautta pystyin osoittamaan, milloin fokalisoija oli Buberin termejä käyttäen Minä–Hän-kommunikaatiosuhteessa toisen kanssa. Lopuksi kokosin löydöksistä teoriakehikon, jonka nimesin yksinäisyyden kehäksi. Kehikko sisältää neljä vaihetta: 1. Suunnitelma siitä, mitä yksilö aikoo tehdä, 2. Teko, jonka yksilö oikeasti tekee, 3. Narratiivi siitä, mitä yksilön mielestä tapahtui sekä 4. Narratiivinen identiteetti, joka on peräisin narratiiveista. Käytin termejä kognitiivinen dissonanssi sekä ideaaliminän ja minän inkongruenssi havainnollistamaan asioita, jotka vaikuttavat tapahtuneesta tehtyyn narratiiviin. Narratiivit puolestaan vaikuttivat identiteettiin, jonka perusteella yksilö suunnitteli uutta sosiaalista toimintaansa. Tutkielmani keskittyy yksinäisyyden representaatioihin ja tutki erityisesti yksinäisyyden syitä. Kirjallisuudentutkimuksen ja yksinäisyydentutkimuksen yhdistävään tilaan jää vielä runsaasti tutkittavaa. Henkilöhahmojen tutkiminen yksinäisyystieteiden käsitteillä sopi henkilöhahmon yksinäisyyden tutkimiseen. Tutkimukseni lopuksi esitän jatkotutkimuskohteita, kuten yksinäisyyden representaatioiden tutkimisen klassikkoteoksissa sekä kirjallisuusterapian mahdollisuuksien tutkimisen yksinäisyyden helpottamiseen